Divertikuloosi

Määritelmä

paksusuoliDivertikuloosi on sairaus, jossa paksusuolen alueelle muodostuu pussimaisia pullistumia, divertikkeleitä, joita kutsutaan joskus myös umpipusseiksi. Divertikkelit syntyvät suolen  paineen vaikutuksesta, kun suolen limakalvo pullistuu suolen lihaskerroksen lävitse. Divertikkelit ovat usein oireettomia ja hyvin tavallinen löydös.

Divertikuliitiksi sairautta kutsutaan silloin, kun divertikkelit tulehtuvat. Useimmilla ihmisillä divertikuliitti aiheuttaa vatsakipua etenkin vasemmalla alavatsalla. Kipu on voimakasta ja voi ilmaantua yllättäen. Kivun aste voi vaihdella päivittäin. Muita oireita voivat olla oksentelu, pahoinvointi, kylmänväreet, kuume, kouristelut, painonlasku ja suolen toiminnan vaihtelut.

Esiintyvyys ja syyt

Divertikuloosia esiintyy yleisemmin ikääntyneellä väestöll.  Alle 30-vuotiailla divertikuloosi on verraten harvinainen, sen esiintyvyys on 1-2 %:n luokkaa. Yli 80-vuotiailla esiintyvyys on 50-66 %.  Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että mitä enemmän divertikkeleitä on, sen suurempi riski on sairastua divertikuliittiin. Noin 15-20% divertikuloosipotilaista saa myöhemmin divertikuliitin. Lisäksi vasemman puoleisen, eli laskevan paksusuolen, divertikuloosiin näyttää liittyvän ärtyvän suolen oireyhtymä, IBS.

Divertikuloosin ei ole havaittu johtuvan mistään tietystä syystä, mutta sen on havaittu olevan yhteydessä vähäkuituiseen ruokavalioon. Esimerkiksi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sairaus on huomattavasti yleisempi kuin Aasiassa ja Afrikassa, jossa syödään runsaskuituisempaa ruokaa. Vähäkuituinen ruokavalio johtaa usein ummetukseen, jossa ulostaminen on vaikeaa ja tapahtuu ponnistellen. Tämä altistaa divertikkeleiden synnylle.

Divertikuloosille altistavia tekijöitä:

  • Vähäkuituinen ruokavalio
  • Liikkumattomuus
  • Ylipaino

Muut sairauden syihin liittyvät tekijät riippuvat iästä, elämäntyylistä, asuinpaikasta, geeneistä ja etnisestä taustasta.

Hoito

Divertikuloosia ei sinänsä hoideta. Tulehduksen elli divertikuliitin hoitokeinot riippuvat potilaan oireiden vaikeusasteesta. Jos oireet ovat lieviä, voidaan divertikuliittia hoitaa ruokavalion muutoksilla ja antibiooteilla. Alussa hoidoksi suositellaan lepoa ja pehmeärakenteista tai nestemäistä vähäkuituista ruokavaliota. Muutaman päivän kuluttua, kun oireet ovat helpottaneet, ruokavalion kuitupitoisuutta lisätään pikkuhiljaa.

Akuutti divertikuliitti taas voi vaatia lääkärillä käyntiä ja sairaalahoitoa. Akuuttia divertikuliittia hoidetaan suonensisäisillä antibiooteilla, vuodelevolla ja ravinnotta ololla, jotta suoli saadaan rauhoittumaan. Vakavissa tapauksissa, kuten paiseiden tai fisteleiden ilmetessä, akuutin divertikuliitin uusiutuessa tai jos suoli puhkeaa, voi leikkaushoito olla tarpeen.

Divertikuliitin hoidossa terveelliset elämäntavat ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio ovat välttämättömiä. Tulehdusjaksojen aikana on suositeltavaa siirtyä vähäkuituisen ruokavalion kautta totutellen runsaskuituiseen ruokavalioon suolen tulehdustilan hallitsemiseksi.

Divertikuloosin hoitoon ei ole yleispätevää ja tutkitusti tehokasta ruokavaliohoitoa. Divertikkelien ehkäisy terveellisillä elämäntavoilla on parasta hoitoa. Probiooteista on alustavaa tutkimusnäyttöä divertikuliitin uusiutumisen estämisessa, mutta tutkimuksia on vielä vain vähän.

 

marjasmoothie

Divertikkelien tulehtumisen ennuste

Divertikuliitti vastaa yleensä hyvin hoitoon ja suurin osa potilaista kokee oireiden helpottuvan 7-10 päivän aikana ruokavaliomuutosten ja lääkitysten aloittamisesta. On kuitenkin mahdollista, että oireet tulevat uudelleen: noin 50 % potilaista kokee jaksottaisia oireita 7 vuoden kuluessa lääkehoidosta. Joissakin tapauksissa divertikkeleitä saatetaan leikata.

Lopuksi

Tasapainoinen ja runsaskuituinen ruokavalio auttaa jossakin määrin ehkäisemään divertikuleiden syntymistä ja niihin liittyviä sairauksia ja oireita. Potilaiden tulisi myös olla tietoisia divertikuliitin mahdollisista komplikaatioista. Huolimatta siitä, ettei vielä ei tiedetä mikä divertikuliitin oikeastaan aiheuttaa, sitä voidaan kuitenkin hoitaa ja hallita. Runsaskuituisen ruokavalion noudattaminen parantaa elämänlaatua.

Lisätietoa

Divertikuloosi. Terveyskirjasto

Mäkelä Jyrki ym. Koolonin divertikuliitin hoitolinjat. Duodecim 2010;126:788-93

Maconi C et al. Treatment of diverticular disease of the colon and prevention of acute diverticulitis: a systematic review. Dis Colon Rectum. 2011 Oct;54(10):1326-38

Matrana MR, Margolin DA. Epidemiology and Pathophysiology of Diverticular Disease. Clinics in Colon and Rectal Surgery. 2009;22(3):141-146.
Tursi A, Papa A, Danese S. Review article: the pathophysiology and medical management of diverticulosis and diverticular disease of the colon. Aliment Pharmacol Ther. 2015 Jul 22.

14 ajatusta “Divertikuloosi”:sta

  1. Moi! Mulla on divertikkeleitä vasemmalla ylhäällä olevassa suolen mutkassa. Vatsa toimii vaihtelevasti, eilen kunnolla. Nyt on kipua ollut muutaman päivän vasemman kyljen/ ylävatsan alueella; liikkuminenkin sattuu. Syön päivittäin luumuja, jotta suoli ei mee tukkoon. Onko aihellista käydä lääkärissä vai miten helpotan oloani?

    • Pahoittelut paljon viivästyneestä vastauksesta, en tiedä miksi huomasin kommenttisi vasta nyt. Jos kipuilu jatkuu ja kuume nousee niin kannattaa aina käydä lääkärissä, kyse voi olla samasta vaivasta mutta muutkin syyt ovat mahdollisia. Pienet ateriat helposti sulavaa ruokaa, ehkä vielä vielä nestemäisinä soseina voi olla hyvä silloin kuin tilanne on tukala. Suolen toimintaa voi kiihdyttää luumuilla, tosin niiden kuori osa ei liene helposti sulavaa. Suolen toimintaa voi varmistaa laktuloosilla (apteekista saa, esim. Duphalac tai Levolac), jos ei ole IBS:ää samaan aikaan tai vaihtoehtoisesti geeliytyvällä kuidulla kuten psylliumilla tai kaurakuidulla. Myös osittain hydrolysoitu guar gum pitäisi olla ok. Kannattaa käydä ravitsemusterapeutilla kertalleen, mielellään sellaisella joka on perehtynyt vatsa-asioihin.

  2. Hei. Olen 53v nainen. Minulla on 1999 raskausajan yhteydessä puhjennut haavainen paksusuolen tulehdus, joka on toistaiseksi pysynyt vain suolen loppuosassa ja on jo vuosia ollut tosi rauhallinen. Käytän asacol 800mg 3 tabl/päivä. Muutama vuosi sitten minulta löytyi myös divertikkeleitä samalta alueelta ja yhden kerran ne ovat tulehtuneet. Syön joka päivä rahkaan tai maustamattomaan AB-jugurttiin sekoitettuna visibliniä ja yritän muistaa juoda paljon vettä. Divertikkelit vaivaavat miltei joka päivä vähän, pientä kaiherrusta tuntuu vasemmalla. Teen istumatyötä, mutta minulla on onneksi sähköpöytä, niin voin seistä vähän väliä. Kuulin ystävältäni chian siemenistä ja haluaisin kuulla mielipiteesi niistä. Jatkuvasta kipuilusta olen käynyt lääkärissä, mutta häneltä sain vain neuvon käyttää tuota visibliniä, mitä kyllä jo käytän. Seuraava tähystys on jo pian onneksi tulossa … vaikka se onkin aina yhtä tuskaa. En ole ylipainoinen ja liikun päivittäin, enkä käytä alkoholia kuin joskus harvoin ja silloinkin vain vähän. Muuten syön normaalia kotiruokaa.

    • Uusiutuvat divertikkelit ovat kyllä hankala vaiva! Kannattaa varmaankin käydä vatsa-asioihin perehtyneen ravitsemusterapeutin luona puhumassa asiasta edes yhden kerran elämänsä aikana jos vatsa vaivaa noin paljon. On mahdotonta monista eri syistä ruveta neuvomaan lyhyen nettikuvauksen perusteella ketään tarkemmin. Divertikkeleihin saattaa liittyä IBS uusimpien tutkimusten mukaan ja kun kerran sinulla on jo UC niin olisi ehkä hyödyllistä käydä arvioimassa tilanne ja mahdolliset keinot tällaisessa tilanteessa.

  3. Hei. Uusiutunut divertikuliitti 3-4 kertaa leikkauksen jälkeen. 12 v sitten poistettu useasti tulehtunut arpinen paksusuolen loppuosa, silloisen käyvän hoidon mukaisesti, olin 49 v. Syön paljon kuituja, kaurapuuroa aamuisin, ruisleipää ja kasviksia, 80% kasvisruokaa, vähän kalaa js kananmunia, kaurajugurttia , painoindeksi 26, syön säännöllisesti,liikun jne. Viime vuonna syynä saattoi olla runsaat huonosti pureksitut paahdetut auringonkukan siemenet? Nyt toipilaana kotona taas. Viikko sitten juhlissa söin paljon juustoa ( poikkeus) ja unohdin ottaa Agiocur( psyllium) parina päivänä. Lisäksi paljon mennyt mansikoita sekä herukoita, tomaattia.

    Kysymyksiä:
    pitäisikö välttää siemenpitoisia hedelmiä ja kasveja? Tai jos muistan ottaa aamuin illoin Agiocur niin syön kuten ennenkin?

    • Yleinen neuvo on välttää siemeniä ja mitä tahansa kovaa kuorta joka sulaa huonosti. Ongelma on seuravaa: ei ole tehty yhtään kunnon tutkimusta, että tiedettäisiin onko siemenien ja kovien kuorien ja ”murujen” välttämisellä oikeasti teho tulehdusten välttämisessä. Runsas kasvisten, hedelmien ja kuitujen syönti näyttää suojaavan sekä diveritkkeleiltä että niiden tulehtumiselta. Toki maalaisjärkeen siementen välttely käy ja se on myös potilaiden näyttämien ohjeiden perusteella joissakin sairaaloissa suositus. Mutta tässä joutuu menemään valitettavasti mutulla ja loogisella päättelyllä, ei vankan tiedon perusteella kuten olisi toive. Mielestäni kaiken tämän sanottua kannattaa vältellä siemeniä, jos on toistuvia divertikkelien tulehduksia. Jos on oireeton divertikuloosi suolessa (esim. sivulöydös kolonoskopiassa) ei mielestäni ole syytä vältellä siemenpitoisia marjoja tai hedelmiä.

      Tämä näin yleisohjeena: Tämän tarkempia ohjeita en voi antaa netissä tuntematta tarkemmin yksittäisen imisen tarinaa ja sairaskertomusta, enkä yksinkertaisesti myöskääm siitä syystä että tämä on minulle lähinnä harrastus (en saa mitään palkkaa/korvausta näistä teksteistä tai vastauksista).

  4. Kysymys vielä kuiduista. Jossakin artikkelissa sanottiin, että smoothieta tehdessä kuidut pilkkoutuvat liian pieniksi ja olisi parempi syödä pureskellen hedelmiä ja kasviksia. Syljen eritys on tietysti yksi tärkeä tekijä tuossa.

Vastaa