IBS (ärtyvä suoli)

Määritelmä

Ärtyvän suolen oireyhtymä, IBS (Irritable Bowel Syndrome), on toiminnallinen suolistovaiva, jonka pääoireita ovat vatsakipu, turvotustaipumus, ilmavaivat sekä ummetus tai ripuli. Aiemmin puhuttiin ärtyvästä paksusuolesta, mutta nykykäsityksen mukaan kyse on koko suolistoalueen sairaudesta, johon voi liittyä myös ohutsuolta tai ylävatsaa koskevia oireita.

Ärtyvän suolen oireyhtymän virallinen diagnostiikka perustuu Rooma III kriteereihin ja diagnoosi tehdään oirekuvan perusteella (http://www.romecriteria.org), jos:

  • vatsavaivaa tai -kipua on esiintynyt vähintään kolmena päivänä viikossa viimeisen kolmen kuukauden aikana
  • vähintään 2/3 seuraavista a-c kohdista: vatsakipu tai –vaiva

a) helpottaa ulostamisen jälkeen

b) ulostamiskerrat vähenevät tai tihenevät vaivan pahentuessa

c) uloste muuttuu löysäksi tai kovaksi vaivan pahentuessa

  • Oireita on täytynyt olla vähintään puolen vuoden ajan

Vaikka varsinaiseen diagnoosin ei kuulu turvotuksen arviointi, se on kuitenkin yksi kaikkein tyypillisimmistä ja haittaavimmista oireista, ja tukee diagnoosia.

Jos  potilaalla on ns. hälyttäviä oireita, kuten verta ulosteessa, painon menetystä tai epänormaalit laboratorioarvot, tehdään diagnosointivaiheessa suolen tähystys ja mahdollisesti muita tutkimuksia syövän ja muiden vakavien sairauksien poissulkemiseksi. Myös oireiden alkaminen vasta 50 vuotiaana tai sen jälkeen on syy hakeutua lääkärin vastaanotolle.

IBS:n syntyä ei tunneta, mutta oireyhtymälle altistaa mahasuolikanavan kipuaistimuksen muuttuminen (viskeraalinen hypersensitiivisyys), matala-asteinen tulehdus suolen pinnalla, lisääntynyt kaasun muodostus ja sen hidastunut poistuminen, suolistobakteerien epätasapaino ja toimintahäiriöt sekä mahalaukun kyvyttömyys laajuntua normaalisti ruokaboluksen mahaan saapuessa.

Esiintyvyys ja syyt

nainen_puiston_penkillaAikuisväestössä ärtyvän suolen oireyhtymän esiintyvyys on Suomessa 5-16 %.  Rooman II kriteerein arvioituna esiintyvyys on n. 5 % ja löysemmin (vanhojen) Manningin kriteerein n. 16 %. Rooman kriteeristön käyttö vastaanottotyössä ei liene täysin vakiintunutta, sillä kriteeristö suunniteltiin alunperin tutkimustoimintaa varten. Tiedetään, ettei suuri osa oireilevista ihmisistä koskaan hakeudu lääkärin vastaanotolle.

Ärtyvän suolen oireyhtymän syytä ei tarkkaan tiedetä. Noin 20 % IBS-tapauksista saattaa selittyä ärhäkän vatsataudin (turistiripulin) jälkitautina. Monet potilaat ovat saattaneet siis saada taudin kaukomatkojen tuliaisena. Geeneillä, lääkehoidoilla (antibiooteilla), liian steriliilillä ympäristöllä ja ruokavalion kapeutumisella saattaa olla näppinsä pelissä. Suurinta osaa taudin ilmaantumisesta ei kuitenkaan voida selittää.

Ärtyvän suolen oireyhtymä on ns. toiminnallinen vatsavaiva.  Tämä tarkoittaa sitä, että suoliston toiminta on jostain tuntemattomasta syystä häiriintynyt, eikä sille löydetä selkeää elimellistä syytä. Tämän vuoksi ei myöskään tiedetä, miten sairauden voisi parantaa. Lohdullista kuitenkin on, että oireita voi hillitä FODMAP-hiilihydraattien rajoittamisella, probiootilla, piparminttuöljykapseleilla ja oikein valituilla kuituvalmisteilla.

Keskeisimmät asiat IBS:n ruokavaliohoidon kannalta ovat seuraavat sairauden tunnusmerkit:

  1. Lisääntynyt kaasun muodostus ja veden retentio suoleen (turvotus)
  2. Alentunut suolistoalueen kipukynnys
  3. Joko ummetus tai ripuli
  4. Häiriintynyt suotuisten ja epäsuotuisten bakteerien tasapaino suolistossa

Hoito

Ärtyvän suolen oireyhtymään ei ole parantavaa hoitoa, vaan hoito tähtää oireiden minimoimiseen. IBS:ään ei ole leikkaushoitoa. Oireyhtymän hoitoon ei ole lääkelaitoksen hyväksymiä lääkkeitä, tosin oireenmukaista lääkitystä tavallisesti käytetään helpottamaan mm. kipua, ummetusta ja ripulia. Näiden lääkkeiden teho on kuitenkin varsin rajallinen.

Ruokavalio

Oireyhtymästä kärsivä voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa merkittävästi ruokavalion avulla.  Ruoka-aineet voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: niihin, joita IBS-oireista kärsivän kannattaa välttää, niihin, joita kannattaa suosia, sekä niihin, joilla ei ole havaittu olevan merkittävää vaikutusta vatsaoireisiin.

Ruokavaliohoidon tavoite on kohdistaa toimenpiteet edellä mainittuja neljää häiriötä vastaan. Ruokavalion keinoin pyritään 1) välttämään kaasun tuotantoa, 2) estämään ummetusta tai ripulia sekä 3) korjaamaan suolistobakteerien epätasapainoa. Kipukynnystä ei ruokavaliolla ilmeisesti voida nostaa, mutta kipua aiheuttavia ruoka-aineita voidaan välttää.

1. Liukeneva kuitu

psylliumÄrtyvän suolen oireyhtymään kuuluu perinteisten hoito-ohjeiden mukaan yleensä kuidun lisääminen.  Viime vuosina on kuitenkin näytetty toteen, että liukenematon kuitu (viljan lese) ei ole lumetta parempi IBS:ssä, joskus se saattaa jopa pahentaa oireita.

Hyvä tieteellinen näyttö on psyllium –kuidun säännöllisestä käytöstä. Psyllium on liukenevaa kuitua, jolle on ominaista vähäinen fermentaatio paksusuolessa (vähäinen kaasun muodostus) erikoisen molekyylirakenteensa vuoksi. Se muodostaa geeliliman joka helpottaa ulostamista, ja lievittää oireita merkittävästi enemmän kuin lesekuitu tai lumelääke. Suorissa vertailevissa tutkimuksissa psyllium on lisäksi yhtä hyvin siedetty kuin lumelääke. Yhdessä tutkimuksessa pellavansiemenrouhe oli tehokas ärtyvän suolen oireyhtymän oireiden hoidossa, tosin oireet vähenivät vasta viikkojen käytön jälkeen.  On kuitenkin tärkeää aloittaa hoito varovasti pienehköllä annoksella, hitaasti annosta lisäten. Näiden kuitujen lisääminen ei yleensä riitä yksin tuottamaan tyydyttävää hoitotulosta. Kaurakuidusta ei ole tutkimustietoa IBS:ssä, mutta teoriassa sen pitäisi myös sopia.

Kansainvälinen gastroenterologien yhdistys suosittelee IBS:ssä käytettäväksi kuiduksi liukenevaa kuitua.

2. Probiootti

Viime vuosina on todettu, että kun suoliston terveyttä edistävien bakteerikantojen kasvua tuetaan, IBS-oireet, erityisesti turvottelu ja ilmavaivat, voivat helpottua. Probioottivalmisteiden välillä on eroja tehossa. Activia-jogurtin probiootti, lactobacillus GG ja Valio Olo -jogurtin probioottiyhdistelmä sekä VSL#3 (8 bakteerin yhdistelmä) on havaittu tehokkaiksi. On mahdollista, että väärin valittu probiootti on täysin tehoton. Probioottivalmistetta on hyvä kokeilla vähintään neljän viikon ajan. Jos siitä on apua, kannattaa käyttöä jatkaa. Probiootin lisääminen ei yleensä riitä yksin tuottamaan tyydyttävää hoitotulosta.

3. Kaasua aiheuttavien lyhytketjuisten hiilihydraattien välttäminen (FODMAP-hiilihydraatit)

papujaViime vuosina on vahvistunut, että paksusuolessa fermentoituvat lyhytketjuiset hiilihydraatit (ns. FODMAP-hiilihydraatit, Fermentable Oligo-, Di-, and Mono-saccharides And Polyols) voivat aiheuttaa merkittäviä kipu- ja turvotusoireita IBS-potilaille. Terveille nämä aiheuttavat vain vähäisiä ilmavaivoja.

Siksi ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivän kannattaa kokeilla näiden hiilihydraattien välttämistä. Jopa kolme potilasta neljästä on tutkimusten mukaan saanut lievitystä oireistoonsa välttämällä FODMAP-hiilihydraatteja. Välttämisjakson (esim. 2-3 kk) jälkeen ruoka-aineita lisätään ruokavalioon yksi kerrallaan, sillä myös IBS-ruokavaliossa on syytä välttää turhia rajoituksia.

FODMAP-hiilihydraatteja on runsaasti mm.  seuraavissa ruoka-aineissa:

  • Vehnä, ohra, ruis
  • Kaalit, parsa, sipulit
  • Palkokasvit; soija, linssit, pavut, herneet
  • Hammasystävälliset purukumit ja pastillit
  • Makeutusaineista sokerialkoholit kuten ksylitoli, sorbitoli, mannitoli, maltitoli
  • Hunaja
  • Prebiooteista inuliini, frukto-oligosakkaridit (FOS) ja galaktaanit (GOS)
  • Kivelliset hedelmät ja vesimeloni. Erityisesti omena ja päärynä, myös juomina

Inuliini on fruktaani, jota käytetään elintarvikkeissa kuidun lähteenä sekä antamaan rakennetta ja ns. pehmeää suutuntumaa. Tämän vuoksi inuliinia käytetäänkin paljon ns. kevyt- ja terveysvaikutteisissa elintarvikkeissa.  Inuliinin sijaan samassa tarkoituksessa voi esiintyä myös oligogalaktoosia (GOS), oligofruktoosia (FOS), jne., joista useimmat kuuluvat myös FODMAP-ryhmään.

FODMAP -ruokavalio on järkevintä toteuttaa yhdessä ravitsemusterapeutin kanssa, jotta voidaan arvioida kokonaistilanne ja ruokavaliotarpeet yksilöllisesti, sekä välttää turhia ruokarajoituksia. FODMAP-ruokavalion toteuttaminen vaatii laajaa tietämystä ruuista, joissa FODMAP-hiilihydraatteja löytyy. Vielä tärkeämpää on löytää rajoitusten tilalle sopivat ja terveelliset ruuat.

FODMAP –hiilihydraatit ovat sinänsä terveyttä edistäviä, joten niiden välttäminen turhan takia ei ole perusteltua. Vuonna 2012 Iso-Britanian ravitsemusterapeuttien yhdistyksen laatiman tutkimuskoosteen ja suosituksen mukaan FODMAP-hiilihydraattien rajoitus on suositeltavaa ärtyvän suolen oireyhtymässä, jos perusterveellisten elintapojen toteutuminen on ensiksi varmistettu.

4. Muut tekijät

Ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivien on hyvä välttää hiilihapollisia ja kofeiinipitoisia juomia, kuten kahvia, kola- ja energiajuomia. Myös voimakkaasti maustetut tai rasvaiset ateriat voivat pahentaa oireita, varsinkin, jos IBS:ään liittyy ylävatsavaivoja (dyspepsiaa). Vehnän lesettä ei luultavasti kannata käyttää koska se saattaa pahentaa oireita. Kolmessa hyvätasoisessa tutkimuksessa on myös gluteenin huomattu aihettavan osalle (esim. n. 30 %:lle) IBS-potilaista oireita, vaan ei siis kaikille.

Piparminttuöljy kapseleina käytettynä näyttää auttavan joihinkin oireisiin, ja aiheesta on useita puoltavia kliinisiä tutkimuksia. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Ärtyvän suolen oireyhtymässä, kuten muissakin toiminnallisissa vatsavaivoissa on hyvin tavallista, että erilaisten ruoka-aineiden sietokyky vaihtelee ihmisestä toiseen. Itselle sopivat ja sopimattomat ruoka-aineet selviävät valitettavasti vain kokeilemalla.

Muuta ruokavaliosta

Moderni ruokavaliohoito ottaa lisäksi huomioon muun muassa riittävän D-vitamiinin, muiden vitamiinien ja hivenaineiden saannin sekä ruokavalion rasvan laadun ja proteiinin optimaalisen määrän.  Osa potilaista on saanut hyötyä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, mitä voidaan myös kokeilla, jos potilas kokee sen mielekkääksi. Tärkeää on koostaa vähähiilhydraattinen ruokavalio muutoinkin terveyttä edistäväksi. Tässä ravitsemusterapeutti on tärkeänä apuna.

Ruokavaliolla harvoin onnistutaan poistamaan oireita täysin. Kuitenkin yksilöllisesti suunnitellulla ruokavaliohoidolla voidaan päästä vähintään yhtä hyviin tuloksiin kuin oireidenmukaisella lääkityksellä, tutkimuksien mukaan jopa kolme neljästä saa merkittävän avun.

Ravitsemusterapeutista on apua sopivan ruokavalion suunnittelemisessa. Varsinkin lyhytketjuisten imeytymättömien hiilihydraattien osalta maallikon on vaikea löytää riittävän tehokasta, mutta mahdollisimman vähän rajoittavaa keskitietä ilman ammattilaisen apua.

Ennuste

Ärtyvän suolen oireyhtymä vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun ja siitä aiheutuvat haitat ovat verrattavissa astman tai migreenin aiheuttamaan elämän laadun heikkenemiseen. IBS:ssä on tyypillistä, että oireet vaihtelevat päivittäin ja viikoittain. Helpompaa, vähäoireista jaksoa seuraa vaikeampi jakso, jolloin oireita esiintyy tiheämmin ja ne ovat vaikeampia.

Huolimatta siitä, ettei ärtyvän suolen oireyhtymään ole parantavaa hoitoa, se ei ole etenevä sairaus. IBS ei johda syöpään, tulehduksellisiin suolistosairauksiin tai muihin vakaviin sairauksiin.  Ärtyvän suolen oireyhtymästä käytetään siksi usein termiä ”hyvänlaatuinen”. Tämä on valitettava sanavalinta, sillä IBS:n taakka potilaille on paljon hankalampi kuin monen kroonisen sairauden.

Lopuksi

IBS-potilaiden taakkaa ja oireita vähätellään yleisesti. Potilaiden kokemat oireet voivat kuitenkin olla erittäin rajoittavia ja ymmärtävää suhtautumista kaivataan. IBS-potilaat saattavat hyötyä erityisen paljon vertaistuesta: kanssapotilaat voivat auttaa oireiden tunnistamisessa, hoidossa, jaksamisessa ja monessa käytännön asiassa.

Voit osallistua esim. TerveVatsa-palvelun Facebook-sivuilla tai muualla Facebookin tai netin IBS-sivustoilla.

Edellä mainitut hoidot eivät nykytiedon mukaan ole pysyvä parannuskeino, mutta niitä porrastetusti kokeilemalla useimmat saavat jonkinasteista apua oireisiinsa. Oireiden hallinta pettää tyypillisesti esimerkiksi vaikeissa elämäntilanteissa ja muutoin epäsäännöllisen elämän aikana. IBS-potilaan perushoitoon kuuluukin säännöllinen liikunta, pienet säännölliset ateriat, erittäin rasvaisen ruuan välttäminen, hiilihapollisten ja kofeiinia sisältävien juomien vähentäminen ja alkoholin käytön rajoittaminen sekä säännölliset yöunet.

Lue lisää suoliston hoidosta ruokavaliolla uutuskirjastani: Herkän vatsan valinnat. Suolisto kuntoon ruokavaliolla.

herkän vatsan valinnat

 

Kirjallisuus

Bijkerk et al. Soluble or insoluble fibre in irritable bowel syndrome in primary care? Randomised placebo controlled trial. BMJ. 2009;339:b3154

Carroccio A, Mansueto P, Iacono G, et al. Non-celiac wheat sensitivity diagnosed by double-blind placebo-controlled challenge: exploring a new clinical entity. Am J Gastroenterol. 2012 Dec;107(12):1898-906

Ford CE et al. Effect of fibre, antispasmodics, and peppermint oil in the treatment of irritable bowel syndrome: systematic review and meta-analysis. BMJ 2008;337:a2313

Gibson R, Shepherd S. Evidence-based dietary management of functional gastrointestinal symptoms: The FODMAP approach. J Gastroenterol Hepatol 2010; 25: 252-258.

Hebden JM, Blackshaw E, D’Amato M, et al. Abnormalities of GI transit in bloated irritable bowel syndrome: effect of bran on transit and symptoms. Am J Gastroenterol. 2002 Sep;97(9):2315-20

Hillilä M. Irritable bowel syndrome in the general population: epidemiology, comorbidity, and societal costs. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, lääketiteellinen tiedekunta. 2010

Hillilä, M. Toiminnalliset vatsavaivat. Duodecim 2009;125:1279–1284.

Longstreth GF et al.  Functional Bowel Disorders. Gastroenterology 2006;130:1480–1491.

McKenzie YA, Alder A, Anderson W et al. British Dietetic Association evidence-based guidelines for the dietary management of irritable bowel syndrome in adults. J Hum Nutr Diet. 2012 Apr 10. doi: 10.1111/j.1365-277X.2012.01242.x.

Marlett JA et al. An unfermented gel component of psyllium seed husk promotes laxation as a lubricant in human. Am J Clin Nutr 2000; 72: 784-789

Nieminen U. Ärtyvä suoli (päivitetty 11.9.2007). Therapia Fennica-nettisivusto, www.therapiafennica.fi, (siteerattu 25.2.2011)

Ong DK et al. Manipulation of dietary short chain carbohydrates alters the pattern of gas production and genesis of symptoms in irritable bowel syndrome. J Gastroenterol Hepatol 2010; 25: 1366-1373.

Ringel Y e tal. Irritable bowel syndrome. Annu Rev Med 2001; 52: 319-338.

Shepherd SJ & Gibson PR. Fructose malabsorption and symptoms of irritable bowel syndrome: guidelines for effective dietary management. J Am Diet Assoc 2006; 106: 1631–1639.

Vazquez-Roque MI, Camilleri M, Smyrk T,  et al. A controlled trial of gluten-free diet in patients with irritable bowel syndrome-diarrhea: effects on bowel frequency and intestinal function. Gastroenterology. 2013 May;144(5):903-911

8 Responses to IBS (ärtyvä suoli)

  1. Björn Schauman 15.2.2016 at 04:27 #

    Hei
    Minua on vaivannut ärtynyt paksusuoli jo teiniiästä saakka, ja nyt nieluvaivat, reflux?. Olen näistä syistä ollut kiinostunut ruokavalion merkityksestä. Löysin, ja ostin Ballantynen kaksi kirjaa, The Paleo Approach Diet Ja Cookbook joita luen paraikaa. Tilaan myös sinun kirjasi ja Fodmap:in.
    Oletko itse tutustunut Paleoruokavalioon, ja miten suhtaudut siihen. Pyrin muuten ihmisen kehityksen holistiseen ymmärtämiseen, josta ruokavalio. On tärkeä osa.

    • Reijo Laatikainen 15.2.2016 at 09:05 #

      Paleoruokavaliossa vähenee viljojen ja palkokasvien sisältämät FODMAP-hiilihydraatit joten se saattaa auttaa vatsavaivoissa. Tutkittua tietoa ei kuitenkaan ole, toisin kuin FODMAP-rajoituksesta. FODMAP-rjaoitus on toistaiseksi kirkkaasti parhaiten dokumentoitu ruokavalio ärtyvän suolen oireyhtymän hoidossa. Mikään ihmedieetti sekään ei ole, eikä auta ehkä noin joka neljättä. Paleon huono puoli pitkällä tähtäimellä on mm. runsas punaisen lihan painotus (suolistosyövän riskitekijä ja mm. kalsiumin mahdollinen puutteellinen saanti.

      Kirjassani on pieni pätkä paleosta myös. Lisäksi pronutritionist-blogissani on pari juttua paleosta.

  2. Julia 17.3.2016 at 23:28 #

    Olen kärsinyt teinivuosista ärtyvästä suolesta, äidin kanssa monet kerrat ravattiin lääkärissä kunnes vatsani tutkittiin kun olin päälle 20-vuotias ultraäänellä ja kolonoskopialla. Mitään ei löytynyt, sanottiin että se on ärtynyt suoli ja sen kanssa oli elettävä. Vaiva on todella kiusallinen ja stressi pahentaa oireita varsinkin kouluaikoina. Valmistumisen ja työelämään astumisen jälkeen oireet helpottivat. Oli useamman vuoden tilanne hallinnassa ja oireet vaivasivat vain silloin tällöin. Nyt vuoden alusta on ollut jälleen kovia kipuja vatsan vasemmalla puolella, tuntuu että kivut ovat nyt vielä pahemmat kuin aikaisemmin. Kipu tuntuu myös kylkiluiden alla vasemmalla. Oireena myös vatsan turvotusta iltaa kohti, ummetusta ja välillä ripulia. Oireet lähes päivittäisiä, tuskainen olo töissä vaikeuttaa työntekoa ja öisin herään kipuun. Välillä tunne, että pyörryttää kipujen takia. Lääkärissä otettiin labrakokeita, kaikki siistejä. Voiko olla siis mahdollista, että tauti voi pahentua vuosien varrella? Ja kannattaisiko nyt ottaa uudelleen kaikki tutkimukset niinkuin esimerkiksi tähystys? Ruokavalio ei ole muuttunut, syön terveellisesti kolme ateriaa päivässä, punaista lihaa hyvin vähän. Minkäänlaista ruoka-ainetta ei ole koskaan välttänyt sairauden vuoksi.

    • Reijo Laatikainen 8.4.2016 at 12:08 #

      Oireet voivat aaltoilla jopa vuosien jaksoissa (välillä ätysiin hiljaa, välillä hyvin ärhäkkänä). Tämä on melko tyypillistä. Jos sinulla on ns. hälytysoireita kannattaa kääntyä gastroenterologin puoleen, sillä IBS:n oheen voi ”puhjeta” esimerkiksi haavainen koliitti tai muu elimellinen sairaus. Suositan laillistetun ravitsemusterapeutin luona käyntiä joka voi suunnitella sinulle esim. FODMAP-rajoituksen näitä vaikeita hetkiä varten. Tämän enempää hoito-ohjeita en voi netissä jakaa.

  3. Nadja 7.5.2016 at 09:31 #

    Hei. Ajattelin jakaa myös omat kokemukseni. Minulla on ollut vatsavaivoja jo vauvasta asti. Sain silloin vahvat antibiootit aivokalvontulehduksen takia. Lieneekö antibiootit aiheuttaneet suolistoon ongelmia. Lapsena minulle tuli kovia vatsakipuja myslistä, joten lopetin sen syönnin. Närästysvaivat alkoivat yläasteikäisenä ja ne ovat vain pahentuneet vuosien varrella. On ylävatsakipuja, mahahapon takaisinvirtausta, polttelua rinnassa ja ruokatorvessa. Vatsakivut pahenivat lukion ja ammattikorkeakoulun aikana. Stressi pahentaa oireita. Kipuja alkoi olemaan joka puolella vatsaa, useon vasemmalla puolella, alavatsassa tai ylävatsassa, kovia mahan turvotuksia, ilmavaivoja, ripulin ja ummetuksen vaihtelua. Läheisiäni varmasti jo kyllästytti ainainen valitteluni mahakivuistani, mutta ne olivat niin kovia ettein pystynyt tekemään mitä halusin. Noin 3v sitten minulta tutkittiin onko sappikiviä, sillä välillä tuli kauheita vatsakipukohtauksia, jossa meni pari kolme tuntia, en voinut olla missään asennossa. Minulle tehtiin lisäksi suun kautta tähystys. Mitään ei löytynyt, kuin pieniä polyyppeja sappirakosta. Oireet vain pahenivat vuosien kuluessa ja mahaoireita oli joka päivä. Se haittasi elämääni jo paljon. Valmistuin ja aloitin työelämän. Kivut vain jatkuivat. Niinpä kävin taas lääkärissä, minulta tutkittiin uusiksi sappirakko, jossa polyyppeja löytyi pari enemmän kuin viimeksi. Minut laitettiin lopuksi paksusuolen tähystykseen. Sieltä ei löytynyt mitään vakavaa, joten minulle diagnosoitiin ärtyvän suolen oireyhtymä. Se helpotti. Näin 23 vuotiaana vihdoin sain jonkin syyn oireilleni. Olen nyt syönyt kuukauden Fodmap ruokavaliota, välillä vapaammin, välillä rajoitetummin. Ei ole tänä aikana ollut juuri kipuja, tosin ripuli/ummetus vaihtelee päivittäin ja ilmavaivoja on vieläkin. Ostin apteekista uutta ärtyvän suolen oireisiin tarkoitettua jauhetta, jota alan nyt kokeilemaan. Närästykset ovat lisääntyneet, jota ihmettelen. On kuitenkin parempi olo kun tietää mikä itseä vaivaa ja on edes jonkin verran tuo ruokavalio helpottanut elämää.

    • Jeba 20.8.2016 at 23:24 #

      Mikähän tuon apteekista ostamasi jauheen kauppanimi on?

      • Kristiina 5.9.2016 at 09:43 #

        Olisiko Visiblin? Se auttaa minulla. Lisäksi Basic-maitohappokapseleita ja d-vitamiinia.

Trackbacks/Pingbacks

  1. Turvotus pois ja nesteet liikkeelle luonnollisesti – Sunfitness: Reseptejä ja treenejä - 2.6.2016

    […] saattaa se olla, vältä myös FODMAP-hiilihydraatteja ennen tärkeää päivää. Lue lisää ärtyvän suolen […]

Vastaa