Ummetus

Määritelmä

solmupuuUmmetus on suolen toimintahäiriö, jossa suoli toimii vähemmän kuin kolme kertaa viikossa. Ummetus ei ole sairaus, vaan oire. Suolen toiminnan ei tarvitse olla kellontarkkaa ollakseen normaalia, vaan ulostuskertojen määrä voi vaihdella paljonkin ihmisestä riippuen. Normaalin ulostustiheyden ajatellaan olevan jotain välillä kolme kertaa viikossa – kolme kertaa päivässä. Ummetus on yleensä ohimenevää ja johtuu tavallisesti vähäkuituisesta tai muuten sopimattomasta ruokavaliosta. Suurin osa ihmisistä kärsii ummetuksesta jossain vaiheessa elämää. Ummetuksen oireet vaihtelevat ihmisestä riippuen.

Ummetuksen tarkat diagnostiset kriteerit tämän kirjoituksen lopussa.

Esiintyvyys ja syyt

Uuden tutkimuskoosteen mukaan ummetuksen esiintyvyys on väestössä n. 15 %. Yleisintä ummetus on naisilla ja yli 65-vuotiailla. Ummetus on yleistä myös raskauden aikana sekä leikkausten jälkeen. Ihmiset käyttävät ummetuksen hoitoon yleisesti ilman reseptiä saatavia laksatiiveja.

Ummetuksessa suolistossa kulkevasta ulostemassasta on imeytynyt liikaa vettä takaisin elimistöön, jolloin uloste on kovaa ja kuivaa ja ulostaminen on vaikeaa.

Yleisiä ummetuksen syitä ovat:

  • Epäsäännöllinen ateriarytmi ja vähäkuituinen ruokavalio
  • Vähäinen liikunta
  • Ruokavalion muutokset, stressi, matkustelu, ikääntyminen, raskaus jne.
  • Liiallinen laksatiivien käyttö tai ummetusta aiheuttavan lääkityksen käyttö (mm. diureetit, opiaatit)
  • Nestehukka
  • Ärtyvän suolen oireyhtymä, krooninen idiopaattinen ummetus, aivohalvaus, MS-tauti, Parkinsonin tauti jne.
  • Ulostustarpeen huomioimatta jättäminen

Hoito

Ummetuksen hoito riippuu ummetuksen syystä, vaikeusasteesta ja oireiden kestosta. Huolimatta siitä, mitä edellä mainitut tekijät ovat, ruokavalion ja elämäntavan muutoksilla ummetusoireita saadaan helpotettua.

Ruokavalio

Tärkeintä ummetuksen ruokavaliohoidossa on riittävä kuidun saanti. Suositeltava kuidun määrä on yksilöllinen. Jos ruokavalio on ollut aikaisemmin vähäkuituinen, on kuidun lisääminen hyvä aloittaa vähitellen, jotta vältytään vatsakivuilta tai muilta oireilta. Kuidun lisääminen helpottaa ummetusta, koska kuitu lisää suolen sisällön määrää ja pehmentää ulostetta.

Seuraavat ruoka-aineet voivat helpottaa ummetusta:

1.      Hedelmät: omena, persikka, appelsiini, kiivi, päärynä ja luumu.

2.      Kasvikset: parsakaali, ruusukaali, kukkakaali ja pinaatti

3.      Viljatuotteet ja pavut: ruis, kaura, ohra, täysjyvävehnä, tumma riisi, tumma pasta, kvinoa, speltti ja erilaiset pavut

hedelmivesileipaa

Säännöllinen ruokailu on ummetuksen hoidossa tärkeää. Päivän aikana on hyvä syödä 2-3 ateriaa ja tarvittaessa välipaloja. Ruokavaliossa on hyvä suosia täysjyväviljavalmisteita, kuten tummaa riisiä ja pastaa, täysjyväleipää sekä syödä runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja.

Ummetuksen hoidossa on lisäksi on tärkeää huolehtia riittävästä nesteensaannista, koska pelkkä kuidun lisääminen ilman riittävää nesteen saantia voi jopa pahentaa ummetusta. Sopiva määrä on n. 8-10 lasillista päivässä, suositeltavia juomia ovat esimerkiksi vesi, laimea mehu, kivennäisvesi, ruokajuomana maitoa tai piimää.

Elämäntyyli

Säännöllinen liikunta sekä säännölliset ja kiireettömät wc-käynnit auttavat suolta toimimaan. Ulostustarpeen tunnetta ei tulisi jättää huomioimatta.

Kuituvalmisteet

Erilaisia kuituvalmisteita voidaan käytää ummetuksen hoitoon. Isphagula eli psyllium kuitu, laktuloosi, pellavansiemenet ja viljan leseet pehmentävät ulostetta hellästi. Niitä voi käyttää pitkäaikaisesti. Laktuloosia ja  vehnän lesettä ei kannata käyttää jos samanaikaisesti kärsii ärtyvästä suolesta. Ne saattavat pahentaa IBS-oireita, kuten turvotusta. Pellavansiemeniä ei suositella raskaana oleville ja imettäville varotoimenpiteenä.

Laksatiivit

Laksatiiveja käytetään yleisesti itsehoitolääkkeenä ummetuksen hoidossa. Kaikki laksatiivit eivät kuitenkaan sovi pitkäaikaiseen käyttöön, koska ne voivat johtaa suoliston laiskistumiseen. Lievään ummetukseen ei ole tarvetta käyttää lääkitystä. Jos laksatiiveja kuitenkin tarvitaan, on niitä hyvä käyttää vain kuuriluontoisesti ja valita ensisijaisest makrogoli-valmiste. Makrogolit eivät nykytietämykseen mukaan laiskistuta suolta.

Ulostusasento

On tutkimustietoa siitä, että ulostusasennolla merkitystä suolen tyhjentymiseen. Ulostaminen helpottuu, kun ulostusasento on traditionaalista kyykkyasentoa muistuttava. Tämä voidaan saavuttaa siten, että jalkojen alle asetetaan koroke alla olevan kuvan mukaisesti. Lue lisää esimerkiksi täältä.

ulostusasento

Ennuste

Koska ummetus ei ole varsinaisesti sairaus, on ennustetta vaikea antaa. Ennusteeseen vaikuttavat ruokavalio, elämäntavat, lääkitys ja mahdollinen ummetusta aiheuttava sairaus. Voidaan kuitenkin sanoa, että useimmiten ummetus on hoidettavissa runsaskuituisella ruokavaliolla ja riittävällä nesteen saannilla. Vaihtoehtoisesti ummetusta voidaan hoitaa laksatiiveilla tilanteesta riippuen.

Viralliset diagnostiset kriteerit

Toiminnallisen ummetuksen diagnostiset kriteerit (Rome III):
Ei täytä edellä mainittuja IBS -kriteereitä (!)
Löysiä ulosteita ei tule juuri koskaan ilman ulostuslääkkeitä tai kuitulisiä
Ainakin kaksi seuraavista kohdista täyttyy
ulosteusfrekvenssi korkeintaan kolme kertaa viikossa
kovia tai papanamaisia ulosteita
tunne suolen epätäydellisestä tyhjentymisestä
ulostus vaatii ponnistelua
tunne peräaukon tukkeutumisesta
ulostuksen auttaminen käsin, esim. lantiota ja vatsaa puristelemalla
Oireita on ollut ainakin kolmen kuukauden ajan, ja ne ovat alkaneet vähintään puoli vuotta aiemmin

Toiminnallisen ummetuksen diagnostiset kriteerit (Rooman kriteeristö):

1. Ei täytä IBS -kriteereitä. Kts. IBS:n diagnostiset kriteerit täältä.

2. Löysiä ulosteita ei tule juuri koskaan ilman ulostuslääkkeitä tai kuitulisiä

3. Ainakin kaksi (2) seuraavista kohdista:

  • ulosteusfrekvenssi korkeintaan kolme kertaa viikossa
  • kovia tai papanamaisia ulosteita
  • tunne suolen epätäydellisestä tyhjentymisestä
  • ulostus vaatii ponnistelua
  • tunne peräaukon tukkeutumisesta
  • ulostuksen auttaminen käsin, esim. lantiota ja vatsaa puristelemalla

Lopuksi

Ummetus on tavallinen, mutta yleensä väliaikainen suolisto-oire. Joskus ummetuksen syynä on jokin sairaus tai oireyhtymä, mutta useimmiten sitä voi hoitaa itse. Tasapainoinen ja terveellinen elämäntyyli ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja stressitön ympäristö ovat edelleen paras resepti ummetuksen hoitoon. Hankalan ummetuksen kannattaa hakea apua ravitsemusterapeutilta. Kroonisen ummetuksen hoito vaatii kärsivällisyyttä, säännönmukaista elämää ja usean pienen samanaikaisen toimenpiteen toteuttamista jatkuvasti arjessa.

Ummetus voi liittyä myös muihin vatsan alueen sairauksiin, kuten ärtyvän suolen oireyhtymään. Lue lisää ärtyvästä suolesta tästä.

Lue lisää ummetuksen hoidosta uutuskirjastani: Herkän vatsan valinnat. Suolisto kuntoon ruokavaliolla.

herkän vatsan valinnat

Lisätietoa

Ruokavalio-ohjeita ummetuksen hoitoon. Ravitsemusterapeuttien yhdistys, ruokavaliolehtinen (1 €)

Ummetus.Terveyskirjasto

Ummetus. Geriatrien verkkopalvelu Gernet. 

Ei kommentteja vielä.

Vastaa