paksusuoli

Tutkimus: tämän päivän vatsaoireet voivat johtua eilisestä

Herkkävatsaiset IBS:stä kärsivät kokevat usein, että jokin tietty ruoka aiheuttaa vatsavaivaa nopeasti aterian jälkeen. Tyypillinen epäily vastaanottotilanteessa tuntuu olevan esimerkiksi se, että työpaikkaruokalassa on varmaankin käytetty jotain lisäainetta, joka aiheuttaa oireen.

On mahdollista, että ruuan aiheuttamat oireet tulevat nopeasti ruuan jälkeen, kuten täällä aiemmin kirjoitin.

Yhtä todennäköistä kuitenkin on, että nopeasti ruokailun jälkeen tunnettu turvottelu, kipu, ilmavaiva, ripuli tai muu oire voi juontaa juurensa aiempiin aterioihin, jopa edelliseen päivään.

Espanjanlainen tunnettu gastroenterologi Fernando Azpiroz on tutkittunut paljon ruuan, suolistokaasun ja suolisto-oireiden yhteyttä. Aihepiiristä kiinnostuneiden kollegoiden kannattaa tutustua hänen tutkimuksiinsa. Yhdessä tutkimuksessa, joka on jo muutaman vuoden takaa Azpiroz ym. osoittivat, että edellisen päivän ruoka vaikuttaa merkittävästi siihen, miten paljon oireita tunnetaan seuraavana päivinä (1).

Tutkijat valikoivat tutkimukseen kahdeksan toiminnallisista vatsavaivoista kärsivää henkilöä. Tutkittavia yhdisti voimakas taipumus tuottaa suolistokaasua.

Tutkittavat satunnaistettiin ensiksi syömään yhden päivän ajan (lounas ja illallinen) joko ruokaa, jossa oli vähän kaasua tuottavia aineita (vähän FODMAP:ja ja vastavia) tai runsaasti kaasua tuottavia ruoka-aineita (enemmän FODMAP:ja).

Seuraavana aamuna yön paaston jälkeen tutkittavat saivat aamiaiseksi samanlaisen aamiaisen joka oli suomalaisittain aika eriskummallinen; banaani ja papuja. Tämän jälkeen suoliston oiretuntemusta (perception), vyötärön ympärystä (girth) ja kaasun tuottoa (gas production) mitattiin neljän tunnin ajan noin klo 12.00 saakka. Tutkimuksessa huomattiin, että vaikka oli syöty samanlainen aamiainen niin aamiaisen jälkeen ilmenevät oireet olivat pahemmat silloin, kun edellisenä päivänä oli syöty paljon kaasua tuottavia ruokia (FODMAP:ja) kuin syödessä vähän FODMAP:ja. Jokainen tutkittava toimi oman kontrollinaan, koska tutkimus oli ns. vaihtovuorotutkimus.

Samassa tutkimuksessa ilmiö osoitettiin myös niin, että aamiainen jätettiin kokonaan väliin.

Myös toinen tervevatsaisilla tehty tutkimus ruotsalaistutkimus myös osoitti, että standardiaamiaisen jälkeen suolisto erittää enemmän kaasua, kun edellisenä iltana on syöty runsaasti ruisleipää valkean low-FODMAP leivän sijaan (2).

Nämä tutkimukset muistuttavat meitä siitä, että vatsaoireiden ruokaperäisiä syitä on aina syytä etsia edeltävän aterian lisäksi myös edellispäivästä. Ruoka on paksusuolessa meidän omien ja muiden tutkimuksien mukaan noin 6-12 tunnin kuluttua syömisestä, ja viipyy sitten vielä paksu- ja peräsuolessa vähintään 10 jopa 50 tuntia lisää. Nimenomaan paksusuolessa oleilun aikana ruuan tähteet altistuvat bakteerifermentaatiolle, joka lisää kaasun tuottoa ja mahdollisesti muita oireita.

Lähteet

  1. Mego M, et al. Accumulative effect of food residues on intestinal gas production. Neurogastroenterol Motil. 2015;27:1621-8.
  2. Sandberg JC, Björck IME, Nilsson AC. Effects of whole grain rye, with and without resistant starch type 2 supplementation, on glucose tolerance, gut hormones, inflammation and appetite regulation in an 11–14.5 hour perspective; a randomized controlled study in healthy subjects. Nutrition Journal.